Parempi huominen

hoivapalvelusolsidan@gmail.com

Esimmäinen vuosi ja tulevan vuoden näkymät

Yrityksen perustaminen ja hoivapalvelun kehittäminen oli ollut meidän mielessämme jo muutaman vuoden ajan. Ensihoitajan työssä toimimme usein asiakkaan kotona tai palvelutalossa, joten hoidimme paljon senioreita. Kokemuksistamme voimme todeta, että näimme paljon kotona pärjäämättömyyttä. Koimme suurta tarvetta auttaa apua tarvitsevia tarjoamalle heille laadukasta hoitoa ja hoivaa.

Vuosi sitten päätimme, että nyt haaveista ja suunnitelmista pitää tehdä totta. Aloimme selvittämään lupa-asioita ja täyttämään hakemuksia, kirjoittamaan liiketoimintasuunnitelmaa ja kirkastamaan strategiaa. Lupien saaminen kesti kuukausia, minkä aikana harjoittelimme verkkosivujen rakentamista ja teimme markkinointisuunnitelmaa. Muutamia asiakkaita pystyimme ottamaan jo kesän aikana, mutta varsinaisesti toiminta pääsi kunnolla käynnistymään elo-syyskuun vaihteessa. Hyvin pian asiakaskontakteja alkoi tulla.

Rekrytoinnin suosio yllätti meidät positiivisesti. Paljon puhuttu hoitaja pula näyttäytyi ihan toisenlaisena, hakemuksia tuli paljon. Koska halusimme panostaa hyvään hoidon laatuun, niin päädyimme palkkaamaan osaavia ja ammattitaitoisia hoitajia. Iloksemme voimmekin todeta, että tällä hetkellä meillä työskentelee erittäin hyviä hoitajia ja keikkarinkiäkin on saatu rakennettua.


Henkilöstön työtyytyväisyyskysely ja työhyvinvoinnin merkitys


Tulevan kevään aikana tulemme tekemään henkilöstön työtyytyväisyyskyselyn. Meille työntekijän hyvinvointi on erittäin tärkeää. Työhyvinvointi on laaja-alainen kokonaisuus, joka syntyy työn ja johtamisen tuloksena. Yleisen määritelmän mukaan työhyvinvointi on henkilön psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä. Työhyvinvointi on työntekijän oma arvio kyvystään toimia ja kehittyä työssään. Se on positiivisen tunteen tila, joka saa alkunsa työkokemuksesta.


Työhyvinvointiin vaikuttavat esimiestyö, työn mielekkyys ja sujuvuus sekä työympäristön turvallisuus. Työhyvinvointiin panostaminen on investointi, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Panostamalla työhyvinvointiin voidaan vaikuttaa myös organisaation asiakastyytyväisyyteen, työntekijöiden sitoutumiseen, työkykyyn, tuottavuuteen ja tuloksellisuuteen sekä vähempiin sairaspoissaoloihin. Työnhyvinvointia tukee mielekäs sekä haasteita tarjoava työ, joka on tasapainossa työntekijän jaksamisen ja osaamisen kanssa, jolloin työntekijä pääsee toteuttamaan itseään sekä käyttämään osaamistaan ja vahvuuksiaan. Sisällöltään työtehtävät eivät ole liian haastavia, työntekijän halutessa haasteita kuitenkin annetaan. Työtehtäviä on riittävästi, mutta ei liikaa, sekä tavoitteet on selkeästi annettu.

Työn mielekkyyttä tukee myös kokemus työn merkityksellisyydestä. Meille työntekijän ja esihenkilön välinen vuorovaikutus on tärkeää. Työntekijöiden kuunteleminen ja kannustaminen vaikuttaa päivittäiseen työntekoon hyvinvointia lisäävästi. Hyvällä johtamisella pyrimme luomaan edellytyksiä työhyvinvoinnin edistämiselle. Työhyvinvointia tukeva johtaminen on demokraattista, työntekijäkeskeistä, oikeudenmukaista, vapauksia ja vastuuta kohtuullisesti antavaa sekä vaikutusmahdollisuuksia sallivaa. Hyvinvointia ja työssä jaksamista lisää, kun työntekijä huomioidaan yksilöllisesti ja hän kokee tulleensa kuulluksi. Esihenkilön tulee luottaa työntekijöiden kykyihin selvitä heille asetetuista tehtävistä. Hyvään esihenkilötyöhön kuuluu perehdytys, lähijohtaminen ja tuen antaminen. Muun muassa näitä asioita tulemme mittaamaan tulevassa työtyytyväisyyskyselyssä.

 

 Asiakastyytyväisyyskysely


Tulevan kevään aikana tulemme tekemään myös ensimmäisen asiakastyytyväisyyskyselyn, jotta saamme ymmärrystä asiakaskokemuksen tasosta. Tavoitteena on saada tietoa kuinka tyytyväisiä asiakkaat ovat palvelusta ja hoidon laadusta. Kyselyllä pyrimme etsimään osa-alueita, joilla tarvitaan vielä parannusta sekä opitaan lisää palvelujen ostajien vaatimuksista ja tarpeista. Asiakasarvon luominen on meille tärkeää ja siksi haluamme ottaa asiakkaat sekä omaiset mukaan yhteiskehittämiseen. Heiltä saatu tieto auttaa meitä kehittämään asiakastarpeen mukaisia mielenkiintoisia uusia palveluita.


Tulevan vuoden tavoitteet


Hyvän kotihoidon määre on luottamusta herättävää ja se täyttää asiakkaiden ja henkilöstön odotukset. Tulemme vaalimaan jo olemassa olevia asiakassuhteita, joka perustuu luottamukseen, avoimeen keskusteluun, asiakkaan kuunteluun ja empatiaan. Pyrimme luomaan pitkäaikaisia asiakassuhteita ja kasvattamaan asiakaskuntaamme. Tulemme kehittämään verkkosivuja ja panostamaan markkinointiviestintään. Tavoitteena on myös aktivoitua somekanavissa.


Tulevaisuuden näkymät


Vanhenevan väestön kasvu ja hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpano luovat kunnille ja yrityksille kannustuksen uudistaa sekä tehostaa vanhuksille tarkoitettuja kotihoidon palveluita. Tulevaisuudessa valtaosa huonokuntoisistakin vanhuksista voisi asua koko elämänsä kotona. Tämä tulevaisuuden suunnitelma edellyttää kuitenkin kotihoidon palveluilta kykyä huolehtia asiakkaiden tarpeista vähintään yhtä hyvin, miten se onnistuisi vanhainkodeissa. Palvelujärjestelmän tulisi kestää nopeasti muuttuvat tilanteet, kun ikäihmisen terveydentila muuttuu. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyminen seuraavina vuosina ei ole vain iäkkäiden määrän kasvua, vaan koko väestörakenteen muutosta. Ikääntymisen taustalla on suurten ikäluokkien eläköityminen ja syntyvyyden ja kuolevuuden aleneminen. Joten vuoteen 2030 mennessä asiakasmäärät ovat todella suuret. Haluamme vastata tähän haasteeseen ja tarjota asiakkaille hyvän ja turvallisen elämän asiakkaan omassa kodissa.


Koemme suurta iloa ja ylpeyttä, että uskalsimme lähteä yrittäjän tielle. Haluamme kiittää kaikkia asiakkaita, omaisia, henkilöstöä, kuntia ja yhteistyökumppaneita.


Yhdessä olemme laadukkaan vanhuuden tukena!

Share by: